Kuva: Metla/Janne Jaakkonen

Antin arboretum

Metsäntutkimuslaitos ja Pohjois-Karjalan Maataloussäätiö perustivat puulajipuiston, Antin arboretumin, vuosina 1992–1997. Puulajipuisto on osa metsäpolkua. Puulajipuistossa on tällä hetkellä yli 50 kotimaista, paikallisiin oloihin sopeutunutta puulajia, niiden muunnosta tai erikoismuotoa. Poikkeuksena ovat makeapihlajat, joiden alkuperä ei ole suomalainen sekä jalot lehtipuut, joita ei luontaisesti esiinny näin pohjoisessa. Puut on ryhmitelty puistossa suvuittain.

Puulajipuistoon voit tutustua vapaasti. Puiston opasvihkon vuodelta 2007 (pdf, 9,95MB) saat myös Kukkolan kotimuseosta.

Puulajipuiston kartta (pdf 164 KB)

Esittely

Kukkolan puulajipuisto, Antin arboretum, on saanut nimensä tilalla asuneen, pitkäaikaisen valtiomiehen, rovasti Antti Kukkosen mukaan. Antin arboretumissa on puita 14 eri puusuvusta. Puistoa päivitetään edelleen aina tarpeen mukaan.

Taulukossa näkyvät kyseisen suvun laji- tai muotomäärä sekä suvun yksilömäärä. Esimerkiksi kuusia on 118 kappaletta kahdeksaa eri muotoa.

Punakoivu. Kuva: Metla/Janne Jaakkonen

Puusuku Laji-tai muotomäärä/ Yksilömäärä     1. Männyt Pinus 5/40     2. Kuuset Picea 8/118     3. Katajat Juniperus 1/6     4. Koivut Betula 12/89     5. Lepät Alnus 6/35     6. Tammet Quercus 1/10     7. Tuomet Prunus 1/7     8. Pihlajat Sorbus 8/63     9. Jalavat Ulmus 2/14   10. Pajut Salix 3/22   11. Haavat Populus 3/21   12. Saarnet Fraxinus 1/4   13. Vaahterat Acer 1/7   14. Lehmukset Tilia 1/7

Erikoismuotojen syntyminen

Erikoisen näköisten puiden ulkoasu voi johtua perintötekijöistä tai kasvuympäristöstä tai niiden yhteisvaikutuksesta. Jos ulkonäkö johtuu perintötekijöissä tapahtuneesta muutoksesta eli mutaatiosta, on kyse varsinaisesta puun erikoismuodosta ja ominaisuus periytyy seuraavaan puusukupolveen. Jos mutaatio on tapahtunut sukusoluissa ennen puuyksilön syntymää, on kyseisen yksilön kaikissa soluissa muuttunut geneettinen koodi. Kultakuusi ja liuskalehtinen koivu ovat hyviä esimerkkejä tästä. Jos muutos on tapahtunut kasvavan puun silmussa, ilmenee erikoisuus vain siinä osassa puuta.

Erikoismuotojen hyödyntäminen edellyttää yleensä niiden kasvullista lisäämistä. Tällöin erikoismuodon ominaisuudet saadaan muuttumattomina siirrettyä emopuusta siitä monistettuihin taimiin. Kasvullisen lisäyksen menetelmiä ovat varttaminen, pistokaslisäys ja solukkoviljely.

Erikoismuotojen ryhmittely

Erikoismuotoja voidaan erotella ja ryhmitellä monin tavoin. Erikoismuodot voidaan jakaa ryhmiin kasvutavan, kuoren, neulasten ja kävyn rakenteen perusteella. Lisäksi niitä voidaan ryhmitellä sen mukaan, esiintyvätkö poikkeamat puun vegetatiivisissa (lehdet, neulaset) vai generatiivisissa (kävyt, hedelmät) osissa.

Kuva: Metla/Janne Jaakkonen

Taksonomia

Eliöt kuuluvat samaan lajiin, jos ne pystyvät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään. Tiettyyn lajiin kuuluvien yksilöiden välillä voi olla eroja ja ollessaan selvärajaisia ja pysyviä voidaan katsoa muodostuneen lajia alempitasoisia yksiköitä eli taksoneita. Nämä tasot ovat ylimmästä alimpaan alalaji (subspecies, subsp.), muunnos (varietas, var.) tai muoto (forma, f.). Alalaji on kyseessä silloin, kun kasvipopulaatio eroaa usean ominaisuutensa puolesta nimilajista ja sillä on oma levinneisyysalueensa. Muunnos eroaa nimilajista alalajia vähemmän, ja sen levinneisyys on rajoitetumpi. Muoto poikkeaa nimilajista vain yhden tai muutaman ominaisuuden osalta eikä sillä ole omaa levinneisyysaluetta vaan se esiintyy satunnaisesti.

Tieteellinen nimi koostuu suku- ja lajinimestä. Esimerkiksi metsämännyn latinankielinen nimi on Pinus sylvestris. Mikäli kyseessä on männyn erikoinen muoto, kuten esimerkiksi kultamänty, tulee lajinimen jälkeen muodon taksonia tarkoittava lyhenne f. ja sen jälkeen muodon nimi eli Pinus sylvestris f. aurea.