Kesto: 2009-2010
Tutkimushankeryhmä: Metsäympäristön tilan seurantahankkeet

Hankkeen tarkoituksena on kehittää ja jatkaa laaja-alaista, koko valtakunnan kattavaa, metsien tilan seurantaa. Ekstensiiviseurannassa havainnoidaan puiden kuntoa, kuten neulas- ja lehtikatoa, latvuksen värioireita sekä erilaisia tuhoja ja niissä tapahtuvia muutoksia systemaattisella koealaverkostolla. Suomessa seuranta toteutetaan valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) noin 850 pysyvällä koealalla (kartta).
Tausta
Vuosina 2009-2010 EU:n LIFE+ ohjelman rahoittamassa FutMon-hankkeessa toteutettava metsien laaja-alainen eli ekstensiiviseuranta on jatkoa toiminnalle, joka aloitettiin Suomessa vuonna 1986 osana YK:n talouskomission alaista ICP Forests -ohjelmaa. Euroopan Unioniin liittymisen myötä vuonna 1995 ekstensiiviseurantaa jatkettiin EU:n säädösten mukaisena vuoteen 2006 asti . Euroopanlaajuisen seurannan tavoitteena on metsien terveydentilan seuranta laajapohjaisesti, yhdenmukaisesti ja kattavasti.
Menetelmät
Seuranta toteutetaan ICP Forest-ohjelman manuaalien (luku II) mukaisesti.
Hankkeen vetäjä:
Nevalainen, Seppo
Metsäntutkimuslaitos,
Joensuun toimipaikka,
PL 68, 80101 JOENSUU
Puhelin: 010 211 3036 Telefax: 010 211 3001
Sähköpostiosoite: seppo.nevalainen@metla.fi
Muut tutkijat: Ahola, Arto, VA (2009), Korhonen, Kari Tapani, JO (2009), Nevalainen, Seppo, JO (2009), Poikolainen, Jarmo, MU (2009), Pouttu, Antti, VA (2009)
Tämä sivu on tuotettu Metlan tietokannasta 01.09.2010
Palaute