Metla Hanke 3476
Bioenergian tuotanto metsätalouskäytöstä ja turvetuotannosta vapautuvilla, ojitetuilla soilla - suosammalten viljely
Kesto: 2007-2010
Asiasanat: Bioenergia, Biomassa, Ennallistamien, Kasvihuonekaasu, Kitumaa, Metsäojitus, Suometsät
Tutkimusohjelma: Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelma
Tavoitteet
Osalla metsäojitusalueista ojitus ei ole tuottanut puuntuotannollisesti toivottua tulosta joko liian karujen tai ravinteisuudeltaan epätasapainoisten kasvupaikkojen vuoksi. Metsänkasvatuksen jatkaminen voi VMI 9:n tulosten mukaan olla kyseenalaista n. 0,5-1,0 miljoonan hehtaarin alalla. Heikkotuottoisillekin ojitusalueille on kuitenkin usein kertynyt merkittävä biomassavarasto, jonka höydyntäminen voisi olla sekä taloudellisesti että ympäristönäkökohtien kannalta tarkoituksenmukaista.
Tavoitteena on selvittää metsätalouskäytön ulkopuolelle jääviltä ojitusalueilta: - pinta-ala ja alueellinen jakaantuminen
- hyödynnettävissä oleva puuston runko-, kanto- ja juurakkopuun tilavuus ja biomassa
- kohteiden jälkikäytön vaihtoehdot
- biomassakorjuun ja alueiden eri jälkikäyttömuotojen kasvihuonekaasuvaikutukset
Hankkeen vetäjä:
Lumme, Ilari
Metsäntutkimuslaitos,
Vantaan toimipaikka,
PL 18, 01301 VANTAA
Puhelin: 010 211 2538 Telefax: 010 211 2206
Sähköpostiosoite: ilari.lumme@metla.fi
Muut tutkijat:
Kojola, Soili, VA (2009), Laine, Jukka, PA (2009), Lumme, Ilari, VA (2008-09)
Sivun alkuun
Tämä sivu on tuotettu Metlan tietokannasta 01.09.2010
Palaute