Tulokset
Tutkimuksen valuma-alueiden seuranta aloitettiin 6 vuotta ennen hakkuuta vuonna 1990 ja se jatkuu edelleen. Hakkuut alueilla tehtiin vuonna 1996, maanmuokkaus vuonna 1998 ja taimien istutus vuonna 1999. Uudistamistoimenpiteiden jälkeen valunta näillä alueilla lisääntyi 5-9 mm 10 m3 hakattua puuta hehtaarilta kohti laskettuna.
 |
|
Hakkuun yhteydessä valuma-alueelle jäi runsaasti hakkuutähdettä
(oksia, juuria, lehtiä ja kantoja), jonka ohuimmat fraktiot (hienojuuret,
ohuet oksat ja lehdet) hajosivat nopeasti vapauttaen mm. fosforia ja
kaliumia. Kolmen vuoden aikana fosforia vapautui 10 kg/ha ja kaliumia
65 kg/ha. Sen sijaan typpeä hajoaminen pidätti ensimmäisen
kolmen vuoden aikana. Vapautuneet ravinteet olivat alttiita huuhtoutumiselle,
koska kasvillisuutta oli hakkuun ja pintakasvillisuuden kuolemisen takia
vähemmän. Avohakkuun jälkeen pintakasvillisuuden biomassa
ja siihen sitoutuneiden ravinteiden määrä aleni puoleen
tai jopa alle sen. Erityisesti mustikka, puolukka, seinäsammal
ja kerrossammal kärsivät hakkuusta. Pintakasvillisuuden biomassa
ja siihen sitoutuneet ravinnemäärät palautuivat ennen
hakkuuta vallinneelle tasolle 4-5 vuodessa, ja fosforin sekä kaliumin
määrä kasvoi suuremmaksi kuin ennen hakkuuta. Pioneerilajien,
kuten metsälauhan ja horsman runsastuminen lisäsi ravinteiden
sitoutumista kasvillisuuteen.
Tulokset osoittivat, että pintakasvillisuus pystyy ottamaan vain
murto-osan hakkuutähteistä vapautuneista ravinteista kahtena
ensimmäisenä vuonna avohakkuun jälkeen. Aluksi hakkuutähteistä
vapautuvat ravinteet sitoutuvat pääasiassa maaperään
ja mikrobistoon, mutta pintakasvillisuus on myöhempinä vuosina
merkittävä ravinteiden pidättäjä.
Purossa hakkuu näkyi kiintoaineen ja kaliumin määrän
lisääntymisenä. Kiintoainetta huuhtoutui 41-192 % ja
kaliumia 83-352 % enemmän suhteessa vertailukauteen. Myös
kokonaistypen, nitraattitypen ja fosforin lisääntynyttä
huuhtoutumista havaittiin. Myös muutamissa pohjavesikaivoissa havaittiin
nitraatti- ja fosfaattipitoisuuksien kohoamista. Tulokset ovat samansuuntaisia
aikaisempien hakkuututkimusten kanssa (mm. Nurmes-tutkimus). Huuhtoumat
tässä tutkimuksessa olivat kuitenkin paljon pienempiä,
mikä johtuu suojavyöhykkeiden jättämisestä
purojen varsille. Havaittua fosforin huuhtoutumista selittänee
veden virtaus orgaanisessa kerroksessa hakkuualalta puroon, jolloin
maaveden kontakti fosforia tehokkaasti pidättävän kivennäismaan
kanssa puuttui. Suojavyöhyke puron varrella oli suo, jonka fosforinpidätyskapasiteetti
on pienempi kuin kivennäismaan. Yksityiskohtaisempia tuloksia löytyy
ao. tutkijoiden julkaisuista.
