Metla Hanke 3233

Luontaisen taimettumisen ekologiset perusteet ja ennustettavuus

[  English  |  Tavoitteet  |  Tulokset  |  Hankkeen vetäjä  |  Tutkijat  |  Julkaisut  |  Tiedotteet  |  Metla Tutkimus  ]

Kesto: 1998-2003   Asiasanat: Metsän uudistaminen, ennuste, itäminen, itämisalustan ominaisuudet, ojitusalueet, siemensato, taimettuminen

Tavoitteet

Hankkeessa etsitään vastauksia taimettumisen ennustettavuuden ongelmaan eli tutkitaan luontaisen uudistamisen ja kylvön onnistumisen arviointimahdollisuuksia uudistamisen käytännön päätöksenteossa. Hankkeen toimintatavoitteena on tutkia itämisen sekä sirkkataimien syntymisen ja varhaiskehityksen riippuvuutta uudistusalan kasvupaikkatekijöistä ja siemensadon vaihteluista sekä laatia niitä kuvaavia ennustemalleja. Hankkeen tavoitteena on antaa käytännön suosituksia vanhojen ojitusaluemetsien ja kangasmaiden luontaisen uudistamisen vaihtoehdoista sekä luontaisen uudistamisen ja viljelyn yhteensovittamisesta.

Siemensadosta tutkitaan sen ajallisia ja paikallisia vaihteluita sekä pyritään selvittämään niihin vaikuttavat tekijät. Männylle ja kuuselle laaditaan siemensadon aikasarjamallit pitkäaikaisten karikekokeiden pohjalta. Uudistamishakkuiden ja siemensadon riippuvuuksien tutkimisessa tärkeimpiä aiheita ovat männyn siemensadon kehittyminen siemenpuuhakkuun jälkeen, siemenpuiden määrän ja laadun vaikutus siemensatoon sekä reunametsän siemensadon leviäminen uudistusalalle.

Tulokset

Siemensato luontaisen uudistamisen lähtökohtana
Männyllä on Etelä- ja Keski-Suomessa runsas siemensato keskimäärin 2-3 kertaa ja kuusella 3-4 kertaa vuosikymmenessä. Siementuholaiset tosin turmelevat kuusen sadoista keskimäärin kaksi. Koivuilla runsas siemensato esiintyy 2-3 vuoden välein. Uudistuskypsän männikön keskimääräinen vuotuinen siemensato on Etelä-Suomessa 2,5-5 kg ja kuusella n. 15 kg hehtaarilla. Huippuvuosina kuusen siemensato voi olla jopa 120 kg. Etelä-Suomessa keskimääräiset vuotuiset siemensadot uudistuskypsissä VT-männiköissä ylittävät yleensä uudistumisen kriittisenä rajana pidetyn 100 kpl/m2. Harvennus ja lannoitus lisäävät männikön siemensatoa.

Siemensato kasvaa runkoluvun funktiona kun runkotiheys on 25-100 kpl/ha. Pyrittäessä nopeaan (alle 5 v) uudistamiseen siemenpuita pitäisi jättää paljon (100-150 kpl/ha). Siemensato lisääntyy uudelleen vasta neljäntenä kasvukautena siemenpuuhakkuun jälkeen. Siemenpuuhakkuut ja maanmuokkaus tulisi ajoittaa hyvää siemensatoa edeltävään syksyyn tai siten, että hakkuu tehdään talvella ja muokkaus viimeistään toukokuussa.

Vanhojen ojitusalueiden luontainen uudistaminen
Valmiin mäntyalikasvoksen ja taimiaineksen määrä varpu- ja puolukkaturvekankailla on vähäinen ja heti maanmuokkauksen jälkeen saatavan siemensadon ja sääolojen merkitys korostuu. Versosurmaepidemiat, hakkuun jälkeiset huonot siemensadot, tupasvillakasvustojen nopea leviäminen sekä mättäiden herkästi kuivuva turvelaji lienevät tärkeimmät syyt huonoimmin taimettuneiden koekenttien uudistumistulokseen. Mätästyksen lisäksi myös kangasmaiden lautasaurausta vastaavalla jyrsinnällä voidaan saavuttaa täystiheä mäntytaimikko. Jyrsinnän kaltaisen pintamuokkausjäljen vaikutus riippuu kuitenkin vallitsevasta pintakasvillisuudesta. Rahkasammalpinnat ovat usein muokkaamattominakin hyvin taimettuvia, jolloin muokkauksen vaikutus näkyi selkeimmin kuivilla turvekangaspinnoilla. Tosin rahkasammalkasvuston muokkaus saattaa joskus tuottaa kaikkein herkimmin taimettuvan pinnan erityisesti kuivina kesinä. Nämä pinnat ovat erityisen otollisia hieskoivun taimettumiselle, mikä saattaa muodostua suureksi ongelmaksi männyn taimien jatkokehitykselle varsinkin puolukkaturvekankailla.

Korkea pohjavesi (10 cm) edisti muokkaamattoman turvekangaspinnan (tkg) taimettumista vähäsateisen lämpimän kesän aikana. Yleisesti ottaen muokkaamattomista pinnoista ainoastaan rahkasammalkasvustot taimettuivat tyydyttävästi. Menneiden vuosien varsin vaihtelevat sääolot ovat olleet eduksi tämän tutkimuksen sirkkataimiseurannoille. Sirkkataimien syntyajankohtien säillä on ollut voimakas vaikutus kasvualustan ominaisuuksien kanssa, jolloin itämis- ja kasvualustojen erot ilmenivät erilaisina vuodesta riippuen. Myös pohjavesipinnan korkeuden taimettumista edistävä vaikutus riippui vuosien sääoloista, mutta erot eri pohjavesitasojen välillä ovat käytännön uudistamistavoitteiden näkökulmasta merkityksettömät. Pohjaveden kohottaminen taimettumisvaiheen ajaksi ei tämän tutkimuksen mukaan korvaa maanmuokkausta.

Kaivurilaikut taimettuivat parhaiten n. 30 cm:n pohjavesitasolla. Laikutuksen vaikutus suhteessa muokkaamattomaan pintaan oli merkitsevä sekä turvekankailla mutta erityisesti karhunsammalmuuttumilla. Kummassakaan tapauksessa ei ilman muokkausta syntynyt juuri lainkaan taimia. Rahkasammalpintaisten kohteiden laikutus oli vaikutukseltaan vähäisempi, sillä muokkaamattomat rahkasammalpinnat taimettuivat muutoinkin. Laikutus kuitenkin kaksinkertaisti taimimäärän.

Itämisalustan ja sääolojen vaikutus ilmeni erityisesti mätäs- ja laikkupintojen vertailussa. Lämpimänä ja kosteana kasvukautena syntyi taimia laikkuihin enemmän kuin mättäisiin, kunnes heinäkuun lopun sateet tuhosivat osan taimista liian syviksi tehdyissä laikuissa. Lopputulos syyskuussa oli mätäspintojen eduksi. Kuitenkin vain alle kolmannes siemenistä tuotti sirkkataimia. Lämpimän ja kuivan kasvukauden aikana laikkupintojen siemenistä lähes puolet tuotti sirkkataimia. Pinnaltaan kuivuneilla mättäillä taimettumisprosentti oli alle 25 prosenttia.

Luontaisen taimettumisen ja viljelyn yhteensovittaminen metsän uudistamisessa
Huonoina siemenvuosina kylvö nopeutti ja varmisti luontaisen uudistumisen tuloksen, mutta hyvinä siemenvuosina sillä ei ole tutkimusten mukaan vaikutusta. Kuivien ja kuivahkojen kankaiden pienillä uudistusaloilla reunametsän siemennys vastasi 20-25 rungon hehtaaritiheyteen hakatun siemenpuuston siemensatoa. Reunametsäsiemennyksellä oli varsin suuri merkitys uudistusalojen täydentäjänä myös viljavilla kasvupaikoilla, mutta vuosien välinen vaihtelu oli suuri ja luontaisten taimien epätasainen jakautuminen uudistusaloille pienensi niiden käyttökelpoisuutta.

Hankkeen vetäjä: Saarinen, Markku
Metsäntutkimuslaitos, Parkanon toimipaikka, Kaironiementie 15, 39700 PARKANO
Puhelin: 029 532 4058
Sähköpostiosoite: markku.saarinen@metla.fi

Muut tutkijat: Hartman, Markus, VA (1999-2002), Hokkanen, Tatu, VA (1998-2002), Hotanen, Juha-Pekka, JO (2000), Kinnunen, Kaarlo, PA (1998-2003), Saksa, Timo, SU (1998,2002), Vanha-Majamaa, Ilkka, VA (1998-99)


Sivun alkuun

Tämä sivu on tuotettu Metlan tietokannasta 12.06.2012
Palaute