TEKSTI JA KUVAT: ASKO KAIKUSALO
Keväin, syksyin Metsälehdenkin palstoilla on jo vuosia julkaistu valtakunnan myyrätilannetta valaiseva kartta kuivakiskoisine selityksineen. Vastaava luomus on luvassa jälleen lähiaikoina.
Koska aihe on lähinnä uutisluontoinen, tekstiin ei juurikaan mahdu taustaan liittyviä perusteluja. Erääna pääsyyllisenä yritän seuraavassa selvittää, miten kyseinen kartta syntyy. Metsantutkimuslaitoksen vakio-ohjelmistoon kuuluu muun muassa myyräkantojen esiintymisvaihteluiden seuranta kaikkialla valtakunnassa. Tavoitteena on kerätä aineistoa, joka tuoreesti kerrottuna tähtää siihen, että myyräkantojen runsastuessa paikallisia viljelijoita varoitetaan talttahampaiden uhkasta ja suositellaan torjuntatoimia. Myyrakantojen romahtaminen kerrotaan ilouutisena, jolloin taimien istuttaja voi ajoittaa työnsä otollisimpaan ajankohtaan. Mene ja tiedä, mitä merkitystä näillä vinkeillä metsanviljelijälle käytannössä on, mutta parasta yritämme. Puuhaa johtaa esimieheni, Metlan erikoistutkija Heikki Henttonen, joka kuuluu maapallon arvostetuimpien pikkunisäkastutkijoiden eliittiin. Hänen kumppaninaan puurtaa Jukka Niemimaa, tuttu nimi myyräkartan alareunasta. Käytännössä päävastuun aineistonkeruusta kantaa allekirjoittanut. Muihin myyrätihujen torjuntaan liittyvien tutkimusten ohella tärkein tehtäväni maailmankaikkeudessa on keräta seka syksyisin että keväisin mahdollisimman monta isänmaan myyrätilanteesta kertovaa täplää, joiden avulla kyseisen kartan alueita varjostetaan.
Kevätpyynnit käynnistyvät oitis hankien huvettua. Tätä luettaessa kompuroin jossakin Kainuun ja Metsä-Lapin rajamailla. Omassa kartassani on parikymmentä vakiopistetta eri puolilla Suomea, jotka kontrolloin säännollisesti. Tässä toimessa tärkeintä on juuri seurannan jatkuvuus. Jos esimerkiksi Luumäella myyräkanta oli alhossaan viime syksyna, ei se talven aikana ole tyhjästä runsastunut. Mutta mikä on tilanne Heinolan seudulla? Syksylla kanta oli kohtalaisen koso. Ovatko töpöhännät selvinneet kunnialla talven yli ja jatkavatko nousuaan? Tuoreimpana uutisena voin jo tässä yhteydessä paljastaa, että Heinolan seudun myyräkannat ovat kunniallisesti romahtaneet. Kun Suomen kartalle sijoitetaan hajanaisesti parikymmentä vakiopyyntikohdetta, niiden väliin jää luvattoman suuria aukkoja.Niinpä myyräkeikkailijan on toteutettava täydentäviä pyyntejä milloin missäkin.
Käytännössä tämä merkitsee, että kun Kiekunen raihnaisella Ladallaan kaasuttaa kotiportilta tien päälle, noin sadan kilometrin päässä otolliselle pakettipellolle hutkitaan ensimmäiset sata pyydintä. Seuraavan satakilometrisen jälkeen puuha toistuu, ja näin jatketaan, kunnes yö yllättää. Huomenissa ajo käy päinvastaiseen suuntaan, ja saalis koetaan. Mikäli sadan loukun saaliina on alle kymmenen talttahammasta, kanta kirjataan niukaksi. Jos saalisprosentti kapuaa yli kymmenen, se enteilee merkittävää nousua. Yli tiun lukema merkitsee jo runsasta kantaa. Pahimmillaan karvaisia nöpöneniä voi virua joka toisessa pyytimessä, jolloin saalislukema on tasan viisikymmentä prosenttia.
Ns. vakiopyyntikohteet sijaitsevat Metlan ikiomilla kokeilualueilla tai jo tutuiksi tulleiden isäntien taimistoissa. Mutta ikuisen ongelman aiheuttavat uusien pyyntipaikkojen etsiskelyt. Otetaanpa esimerkki. Pyynnit vakiopisteissä kertovat, että peltomyyrakannat Luhangassa ovat nousussa ja Punkaharjulla niukat. Nyt pitäisi täsmentää tilannetta Mikkelin seudulla, missä henkilökohtaisesti en tunne ketään. Korotan eteenpäin ja pälyilen tien sivuun keksiäkseni otollisen pakettipellon, missä voisin toteuttaa itseäni kenenkään häiriintymätta. Homma ei ole lainkaan helppo. Voisin tietysti jo etukäteen ottaa yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen ja udella sopivaa myyränpyyntikohdetta. Varmasti homma luontuisi, mutta aiheuttaisi suunnatonta ajanhukkaa.
Muistetaanhan, että kelpo horokorvan on selvitettava koko Suomen tilanne runsaan kuukauden aikana, ja silloin viikonloppuvapaita ei noteerata. Ensiksi pitäisi tavoittaa metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija ja sopia hänelle otollisesta tapaamisajasta. Sitten kaasuteltaisiin kahdella autolla metsänviljelijan pihamaalle ja juotaisiin pakolliset kahvit. Ohjelman kylkiaisiin kuuluisi myös epämääräinen esitelmä toimenkuvastani ja myyrätihuista ylimalkaan.Vasta puheiden päätyttyä pääsisin virittämään ne kirotut vipuseni.Pahimmassa tapauksessa tieto omituisen myyräpellen vierailusta olisi levinnyt koko kylälle, joten seremoniasta yleisöineen syntyisi ennennäkematön sirkus. Ei millään pahalla, ja mitä mieluiten pajatan myyräkuulumia jokaiselle eteen osuvalle isännälle. Mutta jatkuvasti olen äärimmäisen kiitollinen uusista vinkeistä - mieluiten kirjeitse karttakopion myötä lähetettyinä - joissa kerrotaan: "Tervetuloa pyydystämään myyriä tuolta meitin pakettipellolta, milloin lystäät. Kukaan ei häiriinny eikä häiritse."
En aivan yksin vastaa myyräkartan tiedoista. Maassamme on joukko pikkunisäkäsharrastajia, jotka avomielin kertoilevat kotikontujensa kuulumista. Lisäksi aiheesta ovat erittäin kiinnostuneita monet petolintuharrastajat. Eräät heistä suorittavat koepyyntejä omilla reviireillään nähdäkseen, millaiset eväät koukkunokille on tarjolla. Ilahuttavan aktiivisesti he kertovat tuloksista myös valtakunnan myyräasiamiehelle. Ja toisaalta taas monet hengenheimolaisistaan hyödyntävät toimissaan samaa myyräkarttaa, jolla ennakoidaan myös metsänviljelijän tulevia ongelmia. Kaiken kaikkiaan Metlan myyräennuste on aina jossain määrin ylimalkainen. On täysin mahdoton laatia karttaa, jossa kerrottaisiin kinkeripiirin tarkkuudella jokaisen viiksiniekan lisääntymisaikeet. Ennuste kertoo vain yleisistä suuntaviivoista, ja kaikkein paras asiantuntija on aina omia tiluksiaan tarkkaileva metsanviljelijä.
Kuva: Normaalisti myyränloukut viritetään maan pinnalle. Mäntytaimikon latvatuholaisia jäljitettäessä ripustin vipusia - alkuasukkaiden kummastukseksi - myös puiden yläosiin. Saaliina metsämyyrä.
Kuva: Tyypillinen pyyntisaalis: röykkiö metsämyyriä, joiden joukossa pahamaineisen myyräkuumeenkin levittäjiä. Onneksi itse olen immuuni kyseiselle virukselle.
Kuva: Toisinaan kerään retkillani myös elävää materiaalia muun muassa taimien syöttötestejä varten. Tässä puuhassa kayttökelpoisin on ruotsalainen Ugglan-pyydys.
Kuva: Kiekusen matkaseura: purkit ja purnukat täynnä talttahampaita. Kuva on takavuosilta, jolloin Ojajoen koeaseman petotutkimuksiin - erikoisluvan turvin - pyydystettiin esimerkiksi etualan tölkissa voimisteleva lumikko.
Kuva: Koepyyntien ohella kerään karttaani myyrätietoa myös jätöshavaintojen avulla. Vesimyyrien runsauksista ei virallisessa kartassa kerrota, mutta käyttoarkistoon havainnot tallennetaan.
Kuva: Myyrätutkimuksen tulevaisuus tarvitsee myos nuorta voimaa. Oppia pyytämisestä ja otusten tunnistamisesta jakelen toisinaan paikallisten luontokerhojen tilaisuuksissa.
Julkaistu Metsälehdessä 18.5.2000 otsikolla "Myyriä puussa ja maassa"
METLA : Vantaan tutkimuskeskus : Hanke 3168