Avoimet paikat

>
Metsäekologian professorin virka

Tehtävä/virka

Hakuaika

Lisätietoja

Metlassa on haettavana metsäekologian professorin virka, jonka erityisalana on pohjoisten metsien monikäyttöä tukeva metsäekologia. Virka täytetään viiden vuoden määräajaksi. Se on Metsäntutkimuslaitoksen ja Oulun yliopiston yhteinen ja liittyy NorNet-yhteistyöhön. Viran sijoituspaikka on Muhos, Rovaniemi tai Oulun yliopisto. Sijoituspaikka päätetään valintaprosessin yhteydessä

Professorin virka tukee erityisesti pohjoisten metsien eri käyttömuotojen yhteensovittamista tekemällä tieteellistä metsäekologista tutkimusta. Tavoitteena on ymmärtää metsänuudistumisen ja metsien kasvun ekologiset edellytykset äärevissä ja muuttuvissa luonnonolosuhteissa sekä tuottaa uusia uudistamis- ja hoitomenetelmiä metsille, joihin kohdistuu puuntuotannon lisäksi myös matkailullista ja poronhoidollista talouskäyttöä. Virkaan liittyy metsäekologian syventävän opetuksen antaminen Oulun yliopiston biologian laitoksella.

Professorilta edellytetään tohtorin tutkintoa ja hyvää perehtyneisyyttä viran tehtäväalaan.

Palkka määräytyy Metlan palkkausjärjestelmää koskevan virka- ja työehtosopimuksen (PAJ-2005) mukaan. Palkkaus muodostuu tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta (vaativuustaso 13-14) sekä henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvasta palkanosasta. Tehtäväkohtaisen palkanosan suuruus on vaativuustasosta riippuen 3751,80 (13) tai 4167,54 (14) euroa kuukaudessa. Henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella maksettava palkanosa on enintään 50 prosenttia tehtävänkohtaisesta palkasta.

Viranseloste on nähtävissä osoitteessa: http://www.metla.fi/tutkimus/professorit/virantaytto/vs-nornet.htm

13.7.2007 klo 16.00 mennessä

Metsäntutkimuslaitokselle osoitetut hakemukset, nimikirjanote, selostus opinnoista ja toiminnasta (CV), julkaisuluettelo, selostus aiotusta toiminnasta tutkimus- ja opetusalalla ja enintään 20 tärkeintä julkaisua toimitetaan Metlan kirjaamoon Unioninkatu 40 A, 00170 Helsinki. Hakemukset pyydetään toimittamaan englanninkielisenä neljänä kappaleena.

Lisätietoja antaa Metlassa tutkimusjohtaja Pasi Puttonen, p. 010 211 2150, pasi.puttonen @ metla.fi

ja Oulun yliopistossa johtaja Kari Laine, Thule-instituutti, 08-553 3550, kari.laine @ oulu.fi

   
  Päivitetty:    29.6.2007 / Viestintä / REsk  Metla : Ajankohtaista  : Avoimet paikat   
Palaute
Metlan etusivulle