Avoimet paikat

>
Määräaikainen tutkijan toimi
Paikkaa haki määräaikaan mennessä 10 hakijaa. Lisäksi yksi hakemus saapui myöhässä.

Tehtävä/virka

Hakuaika

Lisätietoja

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Joensuun toimintayksikkö hakee väitöskirjatyöntekijäksi määräaikaista tutkijaa ajalle 1.1.2008 - 31.12.2011 Suomen Akatemian rahoittamaan hankkeeseen ”Maan ravintoverkkojen vaikutus liukoisen orgaanisen typen dynamiikkaan boreaalisissa ekosysteemeissä”.

Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää maan ravintoverkkojen rooli liuenneen typen laadun säätelijöinä kivennäismailla ja turvemailla. Tutkijan tehtäviin kuuluvat tutkimussuunnitelman mukaiset kenttätyöt ja laboratoriossa maanäytteistä tehtävät ravintoverkkojen manipulaatiokokeet, tulosten laskenta ja raportointi kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa ja kongresseissa. Tutkija tekee hankkeessa väitöskirjan. Hakijalta edellytetään tutkimusalaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, sujuvaa englanninkielen taitoa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Tehtävän palkkaus määräytyy Metlan palkkausjärjestelmää koskevien virka- ja työehtosopimuksen (Metla PAJ-2005) mukaan. Tehtävien vaativuuteen perustuvan palkanosan suuruus on 2000,58-2126,93 euroa kuukaudessa (vaativuustaso 5-6). Tehtävien vaativuuden perusteella määräytyvän palkan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkkaa, jonka suuruus voi olla enintään 50 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta.

30.11.2007 klo 16.15 mennessä

Hakemukseen tulee liittää ansio- ja julkaisuluettelo sekä lyhyt selvitys alaan liittyvästä aikaisemmasta toiminnasta, tieteellisistä kiinnostuksista sekä menetelmäosaamisesta.

Hakemukset, joita ei palauteta, toimitetaan osoitteeseen
Metsäntutkimuslaitos
Joensuun toimintayksikkö
PL 68
80101 Joensuu.

Tiedustelut:
Varttunut tutkija Ari Laurén p. 010 211 3066 tai 050 391 3066, ari.lauren @ metla.fi



   
  Päivitetty:    14.11.2007 / Viestintä / REsk  Metla : Ajankohtaista  : Avoimet paikat   
Palaute
Metlan etusivulle