Metla hakee viestintäpäällikön viransijaista ajalle 1.4.2007 - 28.2.2009.
Viestintäpäällikön tehtävänä on vastata Metsäntutkimuslaitoksen sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta, toteutuksesta, kehittämisestä ja koordinoinnista. Viestintäpäällikkö raportoi suoraan ylijohtajalle ja toimii Metlan viestintähenkilöstön esimiehenä.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja metsä- ja ympäristösektorin tuntemusta. Lisäksi henkilöltä edellytetään vankkaa kokemusta mediatyöskentelystä. Virassa tarvitaan erinomaista suomen- ja englanninkielen kirjallista ja suullista taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen kirjallista ja suullista taito. Metsäalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuntemus katsotaan hakijalle eduksi.
Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös yhteistyö- ja organisointikykyä, neuvottelu- ja esiintymistaitoja sekä monipuolista kokemusta esimies- ja viestintätehtävistä.
Virka on sijoitettu Metlan palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 11 (tehtäväkohtainen palkanosa on 3 133,26 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta, minkä osalta on menossa vuoteen 2009 ulottuva siirtymäkausi.
|
09.03.2007 klo 16.00 mennessä |
Lisätietoja antavat tutkimusjohtajat Pasi Puttonen p. 010 211 2150 ja Leena Paavilainen p. 010 211 2020.
Metsäntutkimuslaitokselle osoitetut hakemukset toimitetaan viimeistään 9.3.2007 klo 16.00 Metlan kirjaamoon. Kirjaamon sähköpostiosoite on kirjaamo@metla.fi ja postiosoite Unioninkatu 40 A, 00170 Helsinki. Hakemukseen merkintä "Viestintäpäällikkö". Hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja Metlasta ja sen viestintäyksiköstä: www.metla.fi
|