Metsätieteen aikakauskirja : Numerot : 4/2007 : fa074373.htm

Heikki Surakka & Matti Sirén

Poimintahakkuiden puunkorjuun nykytietämys ja tutkimustarpeet

Metsätieteen aikakauskirja 4/2007: 373–390

Poimintahakkuita ei ole Suomessa tutkittu kovinkaan paljon puunkorjuun näkökulmasta. Aihe on kuitenkin tärkeä, sillä puunkorjuu vaikuttaa metsikön kasvatuksen talouteen ja erityisesti eri-ikäisenä kasvatettavassa metsikössä myös puuston tulevaan kehitykseen.

Poimintahakkuussa on puunkorjuun tuottavuuden kannalta piirteitä sekä tasaikäisen metsikön myöhemmästä harvennuksesta että päätehakkuusta. Työympäristö ja kertymä muistuttavat myöhempää harvennusta poistettavien puiden keskitilavuuden ollessa kuitenkin lähempänä päätehakkuuta kuin harvennusta. Toisaalta jäävän puuston varominen lisää runkokohtaista ajanmenekkiä päätehakkuisiin verrattuna. Poimintahakkuissa korjataan puusatoa ja luodaan edellytyksiä metsän uudistumiselle. Tulevan puuston muodostava alikasvos ei saisi oleellisesti vaurioitua korjuussa. Vaurioriski on suurimmillaan hakkuuvaiheessa, jossa puun kaadon ja käsittelyn lisäksi vaurioita syntyy myös taimia peittävistä hakkuutähdekasoista. Koneellinen hakkuu aiheuttaa hieman enemmän vaurioita alikasvoksessa kuin miestyönä tehty hakkuu. Korjuuaika vaikuttaa myös vaurioitumiseen. Pakkasella taimet vaurioituvat helposti, mutta toisaalta lumi suojaa taimia.

Tulevaisuuden poimintahakkuiden keskeiset tutkimustarpeet liittyvät työtekniikan, tuottavuuden ja korjuujäljen yhteyksien selvittämiseen. Myös kuljettajan toiminnan ohjeistamiseen sekä ajourien määrään ja sijoitteluun tarvitaan tutkimustietoa.
Koko artikkeli

Asiasanat

poimintahakkuu, puunkorjuu, korjuujälki

Yhteystiedot

Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö, PL 18, 01301 Vantaa. Sähköposti heikki.surakka@metla.fi

Hyväksytty 6.11.2007

Uusin numero

Numero 3-4/2016 julkaistu verkossa 15.12.